Autot‎ > ‎

Audi A6 1.9 TDI 2003

Norjassa Trollstigenillä tuli todettua alaspäin ajaessa että vaikka koko matkan moottorijarrutti ykkös/kakkosvaihteella ja vain serpentiini mutkissa hidasti jarrulla oli levyt hehkuvan punaiset puolessa välissä kun pysähdyttiin.

Pari kommellusta tämän yksilön kanssa sattui tai no itse asiassa kolme tai neljä. 

Esimmäinen oli kun vaimo päästi autolla peuran hengiltä. Autossa ei juuri mitään näkyvää mutta useamman tonnin remppa. Toinen kun hän lyhensi mersun perää audilla. Mersun perä lyheni reilusti ja oli ihan säpäleinä audista ei juuri päällepäin huomannut. Törmäys vaimentimetkaan eivät olleet painuneet pohjaan. Silti tietty maksoi ihan kivasti kun umpioita, syyläriä ja ilmastoinnin kennoa meni uusiksi. Toimivia osia sinänsä mutta koska ovat muovia niin kiinnikkeet rikki.

Kolmas tapahtu kun autosta loppui jossain 250tkm:n paikkeilla laturi. Päätin ajaa niin pitkälle kuin pääsi. Virhe teko. No siitä piti ottaa opiksi. Elektroniikka on hyvin herkkää alijännitteelle. Mittaristo oli kuin joulukuusi ja kaikki mittarit näytto välillä nolla ja välillä täyttä. No kotiin päästiin ja lähdettiin toisella autolla lentokentälle pikavauhtia ehtien lomalennolle. Myöhemmin laturin vaihdon jälkeen huomasin että mittaristossa oleva latausmittari näytti 2 vottia liian paljon. Tämän jälkeen myös ilmaantui paljon satunnaisia hetkellisiä vikoja.

Neljäs kommellus oli kun kävimme vaimon kanssa Keskisen ostoshelvetissä perjantaina töiden jälkeen säästämässä. Tietty piti tankata maakunnan halvinta dieseliä tankki täyteen lähtiessä.

Paluumatkalla satoi lunta vaakasuoraan kohti niin ettei nähnyt lyhkäisillä eikä pitkillä. Peräseinäjoella pysähdyttiin syömään ja tietty jätin webaston siksi ajaksi huutamaan ettei mene ikkunat jäähän. Saatiin syötyä ja oltiin lähdössä niin auto ei luvannutkaan pyöritti vaan. No Pitihän sitä yrittää katsoa mitä siinäpaikassa pimeässä voi.

Ei ollut sulakkeita paukkunut mutta ilmansuodatin oli täynnä lunta. No sitä tyhjäsin ja ajattelin että johtuuko siitä ei auttanut tyhjäys. Myöhemmin kyllä huomasin että suodattimen alapuolelle on rakennettu tukkeutumista varten toinen alipaineella avautuva imakanava. Ei auttanut muu kuin soittaa hinuri. Auto lavetille ja ajeltiin hinurin kyydissä Kauhajoelle korjaamon pihaan. 

Lauantaiaamuna ajattelin käydä silti vielä auto katsomassa. Hehkutus ja käyntiin ilman ongelmia. Luulin jo päässeeni säikähdykseellä. No autolla testilenkki ja takaisin kotiin. Kotipihasta lämpöisenä auto ei lähtenytkään käyntiin. Myöhemmin kun auto vähän jäähtyi lähti se yskähdellen käyntiin. Auto talliin sulamaan ja tutkinnan alle. Auto ei antanut vikakoodeja. Kokeilin vaihtaa polttoainepumpun releen. Ei auttanut sulaminen ja kuivaminen tai muu. Maanantaina vei auton pajalle ja siinä ei kuulemma ollut mitään vikaa kun sitä ruokkisella kävin kyselemässä. Illalla hain pois kun ei vieläkään kuulemma ollut vikaa. Itse ihmettelin autoa vielä pari päivää mitään keksimättä. 

Vein auton merkkiliikkeeseen ja siellä sitä tutkittiin viikonpäivät useaan otteeseen vian löytymättä. Vaihtoivat aiemmin alijännisteestä vioittuneen mittariston, polttoaine suodattimen ja jotain muita osia randomina. Mittaristo vaihdettiin sen takia kun epäiltiin ajoneston toimintaa. Ei löytynyt vikaa. Lopulta asentaja teki hommia auton kanssa omaan piikkiin iltahomminna ja olin hänelle kaverina. Tutkittiin tankkipumpun ja tandempumpun toimintaa. Tandem pumpun asentaja vaihtoi kun sen toimintaa ei oikein varmuudella kuulemma voinut tutkia.

Tankkipumppua tutkittaessa vähän ihmeteltiin polttoaineen hajua. Mutta tankkikuitin olin jo aiemmin heti kun auto ei käynnistynyt tarkistanut ja todennut että oikeaa ainetta oli tankattu. No autoa monen tahon toimesta olikin jo koeajettu niin että tankki oli puolillaan. Päätin käydä tankkaamassa auton. Tankkauksen jälkeen auto lähti myös lämpimänä käyntiin. 

Polttoaineessa taisikin olla jotain vikaa. Automyyjän kuuli meidän hämmästelymme ja kertoi että joku oli hänelle lievistä käynnistymisongelmista valittanut. Pyydettiin häntä kyselemään missä toinen käynnistymishäiriöinen auto oli tankattu. Samassa paikkaa oli kuulemma tankattu. Keskiseltä asiaa selvitettäessa kuultiin että jakeluauton kuljettaja oli tiputtanut polttoaineet ristiin eli dieselin sekaan oli laitettu bensiiniä. Muistin myös että olin vaimolle tankkauksen jälkeen manannut kun joku oli pistoolit sotketnut ja vaikka tankkasi dieseliä niin kädet haisi bensalle. Jakelufirman vakuutus korvasin vian etsinnän ja korjauksen. Korjauksen loppulasku oli jotain 5k€ luokkaa. 

Tulipa siinä mittaristokin samalla vaihdettua mittaristossa ainut näkyvä vika oli latausmittarin kalibrointivirhe. Mittaristo meni omaan piikkiin ja ihan riittävästi siis tuli itselle maksettavaa kun pelkkä mittaristo taisi maksaa yli 1k€. Mittariston vaihdon jälkeen kaikki ihmelliset viat katosivat. Tuossa A6:ssa oli osittainen väylä eli osa laitteista toimi väylä tekniikalla ja väylän solmupisteenä oli juurikin mittaristo. Koska ohjaimet eivät saaneet aina osittain vioittuneen mittariston takia riittävän nopeasti yhteyttä antureihin tai toimlaitteisiin niin silloin auton oma diagnostiikka tulkitsi ne vikaatuneiksi ja antoi vikakoodia. 
Comments